Niin se kesä mennä huristi, monet asiat mitä aikoo tehdä kesän aikana, aika  monella jää sitten kuitenkin tekemättä. Sain kuitenkin käytyä parissa kesäteatterissa, joista Oulu kyllä hakkasi Etelä-Pohjanmaan, se täytyy sanoa.  Juhannusaatto Hupisaarten ensi-illassa oli jotenkin ihanan sivistävä ja oikein kyldyrelli kokemus. Teatterielämys oli melko tyylikästä hupailua, nauruhermot eivät tosin revenneet, mutta hyvä mieli tuli kuitenkin.  Kesälle täydet kympit sään puolesta, viime kesän jälkeen olin varma, ettei Suomessa tee omakotitalolla  ja pihalla yhtään mitään, mutta tämä kesä sai taas hieman uusiin ajatuksiin. Minulle passaa ilmastonmuutos, jos se tarkoittaa vain helteitä ja aurinkoa, mutta valitettavasti se tuo mukanaan myös onnettomia luonnonmullistuksia, joiden varjossa rusketusraitojen ihanuus kalpenee.

Kirjaston syksy alkaa yleensä vauhdikkaasti, niin nytkin. Elokuussa alkaa Oulussa aina tapahtumien suma, jossa pieni ihminen voi olla hieman hukassa, että mihin kaikkeen sitä ehtii osallistua. Kirjastokin on mukana aika monessa – on Muusajuhlaa, Oulun päiviä, Taiteiden yötä… ja pian alkavat jo meidän omatkin jutut, kuten kirjalliset illat, lukupiiri ja uutena dekkaripiirit. Kannattaa katsella kirjaston kotisivuja www.ouka.fi/kirjasto josta löytyy tietoa kaikesta ajankohtaisesta, mitä kirjastossa on meneillään.

Lähikirjastot avaavat ovensa uudistetuilla aukioloajoilla syyskuun alusta.  Aukiolot ovat hieman entistä suppeammat, mutta muuta mahdollisuutta ei ole ollut tässä resurssikamppailussa, jota kaupungissa käydään. Kirjasto yrittää kuitenkin palvella vielä asiakkaitaan myös lähipalveluna, vaikkakin hieman suppeammilla aukiolotunneilla. Kannattaakin nyt tulostaa sivuiltamme tai ottaa kirjastosta mukaan uudet aukiolot, ettei tule turhia reissuja omaan lähikirjastoon. Uutena mukaan tulee kuitenkin Ritaharju, jonka ovia ovat jo kolkutelleet koululaiset jo viikon verran, mutta ovet avataan vasta 30.8. Kaukovainio on myös pitkän väännön jälkeen saamassa vihdoin uudet ajanmukaiset tilat koulun peruskorjauksen yhteydessä,  ja remontin vuoksi kirjasto suljetaan ensi keväänä. Samoin Ylikiimingin ja Kastellin tilojen suunnittelu alkaa, rakentamisvuosi on sitten toinen juttu. Rajakylä kuitenkin valmistuu – joten sisustamaan päästään sielläkin jo syksyn aikana.

Kaikki muuten tuntuu tapahtuvan nykyään Facebookissa - vakkari kampaamoni kehotti katsomaan ajankohtaisia sieltä, oman kuntani naisvoimistelijat käskivät lähestyä naaman kautta. Tuntuu vähän siltä, että kun ei ole naamakirjassa, olet hieman out ja et oikein “mukana jutuissa”.  Miksi en sitten ole siellä, missä kaikki muutkin? Syitä on monia, eikä niitä ole syytä tässä lähteä erittelemään, mutta nyt ymmärrän hyvin ihmisiä, joille sanotaan että “katso netistä”, jos ei sitä tietokonetta edes omista saatikka ole edes käyttänyt koskaan. Kyllä elämää pitää olla muuallakin kuin facebookissa, olen vankasti sitä mieltä.  Itse olen kuitenkin kaikesta huolimatta iloinen kirjastomme  FB-sivujen suosiosta ja koen ne tarpeellisena. Niin ja täytyy tunnustaa, että onhan se kätevää, kun lapset kertovat mitä sille ja sille serkulle tai tädille tai veljen tytölle kuuluu. Itse pysyn kuitenkin päätöksessäni toistaiseksi – eli en ole naamakirjassa henkilökohtaisesti. Twitter on harkinnassa.

Kirjastopalvelujen selvitysryhmä jatkaa työtään syksyn aikana, ja ehdotukset kirjastopalvelujen järjestämisestä Oulun kaupungin alueella tulevaisuudessa valmistuvat vuoden loppuun mennessä. Paljon on työtä edessä, myös kuntaliitosten johdosta.  Kuten olen aikemminkin todennut – kirjasto on  muutosten edessä ja voi vain toivoa, että ne vievät kohti vähintään yhtä hyvää kuin nykyään.  Syysunelmia – niitähän voi aina olla. Mikä olisi sinun kirjastounelmasi?

Idän eksotiikkaa ei puuttunut, kun vierailimme muutaman kollegan kanssa ystävyyskirjastossamme Venäjän Karjalan Kontupohjassa.  Kontupohjan kaupunki (Kondopoga, Kондопога) sijaitsee Karjalan tasavallassa Äänisen länsirannalla Kontupohjan piirissä. Tämä reilun 30 000 asukkaan kaupunki elää lähinnä suuren paperitehtaansa turvin, ja sieltä kautta on myös kirjastoa rahoitettu.

Ongelmat ovat aivan toista luokkaa kuin meillä. Jos täällä tietojärjestelmä tökkii joskus muutaman minuutin tai pahimmillaan tunnin, niin siellä voi sähkölasku olla maksamatta tai muuten vain kaupungissa ei ole sähköä päiväkausiin, joten eipä sitten kirjastossakaan mikään toimi. Talvella on usein niin kylmä, että takki päällä pidetään vuorotellen kirjastoa auki ja käydään kotona lämmittelemässä. Kirja-aineisto on melko surkea, uutta kirjallisuutta ei ole varaa ostaa ja vanhat lahoavat.

Mutta se heidän intonsa tehdä töitä niissä olosuhteissa, se vieraanavaraisuus ja ystävällisyys on vertaansa vailla. Henkilökunta on sitoutunut työhönsä täysillä, ja kun ei ole aineistoa eikä paljon muutakaan, järjestetään tapahtumia, runoiltoja, kirjalijavierailuja, kirjaklubeja jne. Kirjastotyö voi olla siis paljon muutakin kuin sitä, mihin me olemme tottuneet. Lisäksi he ovat erittäin ylpeitä omasta pienestä kirjastostaan ja kaikesta työstä mitä he tekevät. Osalla Suomen introverteistä kirjastoihmisistä olisi paljon opittavaa ainakin tästä puolesta. Ammattiylpeys ei mitään maksa!

Kirjaston henkilökunta antoi omat asuntonsa meidän käyttöömme ja huolto pelasi. Majoittuminen karjalaiseen datsaan oli mielenkiintoinen kokemus. Myös 12 tunnin matka Kontupohjaan perunaopeltoa muistuttavaa tietä oli elämys. Yhteistyömme jatkuu, ja se jatkuu myös Veliky Novgorodin lastenkirjastojen kanssa. Meidän on vain mietittävä nyt minkälaista yhteistyö jatkossa tulee olemaan.  Mutta jo pelkkä tututustuminen muuhun kulttuuriin ja vertaaminen omaamme, avaa silmät monille asioille ja rikastaa omaa ajattelua.

Täällä kotopuolessa sitten selvitetään taas kerran kirjastopalveluja, kulttuurilautakunnan nimeämä työryhmä on aloittanut työnsä. Haastetta piisaa: kuntaliitokset, kurja taloustilanne, eläköityvä henkilöstö, kirja-aineiston muuttuminen, kilpailu asiakkaiden vapaa-ajasta ym.

Elokuussa tapahtuu mukavia asioita, kun Ritaharjun uusi monitoimitalo käynnistyy, ja siellä sijaitseva kirjasto avaa ovensa.  Ensikosketus kirjastoon oli ihana – värimaailma ja kalusteet ovat aika lailla muuta mihin on muutamaan vuoteen totuttu, ja uskon, että tästä tulee vetonaula ainakin kirjastoihmisten parissa.  Näyttää tosi kivalta!   Odotan innolla kirjojen solahtamista hyllyihin ja kokonaisuuden valmistumista. On jotenkin mahtavaa nähdä se työ, mitä on pitkään puurrettu arkkitehtien ja muun porukan kanssa. Kun paperiset piirustukset alkavat konkretisoitua rakennukseksi ja sisustukseksi ja elämään omaa, oikeaa elämäänsä, sitä innostuu kuin pikkulapsi. Ainakin minä.

Saan olla vielä kaksi viikkoa “rauhassa” töissä pohtimassa syntyjä syviä. On vihdoinkin myös aikaa siivota jo aika päiviä täyttynyt sähköposti, työpöytä ja myös ajatukset.  On aikaa luoda uutta ja perehtyä kunnolla moneen asiaan, joka talven kalenteriorjuuden aikana on mahdotonta.

Heinäkuussa lomalla aion vain katsella pilven lonkeroita, siemaista vähän viileää kesäsimaa, laittaa kesäkukan tukkaan  ja rapsuttaa karvaista kaveria korvan takaa. No, mitä nyt parit kesätapahtumat ja opiskelua ja olohuoneen remontti ja kesäjuhlat  ja mökkiviikko ja…  Ainakin aion lukea Paul Coelhon kirjan Veronika päättää kuolla -sitä minulle suositteli muuan kirjastokollega.

Ihanaa kesää kaikille, niin ja saisi se jo alkaa!

Oulusta tulee pian ISO, ja niin tulee meidän kirjastostakin, kunhan saamme mukaamme nuo mainiot naapurikuntien kollegat ja heidän talonsa ja taloutensa ja henkilökuntansa mukaan yhteiseen kirjastokeittoon. Ratkaistavia asioita on edessä paljon, ja se tietää paitsi unettomia öitä ja hammasten kiristystä myös taas kerran ennustajan lahjoja ja  erittäin luovaa ajattelua, miten näin eri kokoiset , melko kaukana toisistaan olevat ja erilaisilla resursseilla varustetut yksiköt saadaan toimimaan yhdessä ja yhteen hiileen puhaltaen. Asiakashan se keskiössä on, miten hänelle taataan tasa-arvoiset kirjastopalvelut?

Tietojärjestelmien integrointi, henkilökunnan sopeuttaminen, työtehtävien jakaminen ja ehkä uudelleen muokkaus, kokoelmien yhdistäminen, logistiset ratkaisut, hallinnon pyörittäminen, käyttösääntöjen ja maksujen yhdistäminen…  Siinä vain osa siitä lukujärjesteyksestä, mikä meillä on lähivuosina edessä. Mutta onneksi kirjastoväki on tottunut tekemään aina töitä yhdessä, yhteistyöllä on pitkät perinteet ja uskonkin, että alun suossa rämpimisen jälkeen meille koittaa vielä ihana yhteinen kirjastokevät, sitten joskus, tulevaisuudessa, tai itse asiassa aika pian!

Tänä suurtyöttömyyden aikana on tietysti loistava asia, että on töitä. Joskus sitä vain miettii, että joillakin sitä on vähän liikaa ja toisilla taas ei ollenkaan. Kaupungin säästötoimenpiteet aiheuttavat sen, että työt kasaantuvat entistä enemmän joidenkin niskaan, kun osa koulutetusta porukasta on vailla tekemistä, vaikka työhaluja olisi. Kyllä kirjastokin ottaisi mieluusti pari käsiparia lisää tässä muutosmylläkässä, sillä kirjastoalalla on tässä kaupungissa työttömiä paljon. Joukossa on todella lahjakkaita ja hyviä tyyppejä, joille soisi työkokemusta. Tulee todella huoli mieleen, kun ajattelee valmistuvia nuoria ja heidän sijoittumistaan työelämään. Mistä kaikille löytyy tulevaisuudessa se oma paikka?  Yliopisto elää murroksessa, samoin kunnat, yritykset laittavat porukkaa pihalle – kuka tarvitsee nuorten työpanosta tulevaisuudessa?  Koulutusta kuitenkin jatketaan samaan malliin, tässäkin kaupungissa kolmen eri koulutusorganisaation kautta tehdään uusia kirjastoalan ammattilaisia.

Mutta: pian on kesä, lempivuodenaikanai, josta saimme jo esimakua muutaman päivän ajan. Ei muuta kuin kirja käteen ja aurinkoon paahtamaan ihoa entistä ruttuisemmaksi. Pääsin vasta nyt käsiksi Sofi Oksasen Stalinin lehmät -teokseen, vaikka se Puhdistus jo tulikin lukaistua heti  ilmestyttyään. Ei voi kuin todeta, että kirjailija on kunniansa ansainnut, ja en yhtään ihmettelisi, vaikka Oksasesta tulisi vielä nobelisti jonain päivänä!

Pällistelin japanilaista kulttuuria ja elämänmenoa lomalla Tokiossa ja Kiotossa tuossa toukokuun aikana, ja ei voi kuin murheella katsoa oululaista teatterin takapihaa viikonlopun jälkeen. Tokion Shinjukun päärautatieaseman läpi kulkee 2,5 miljoonaa ihmistä päivittäin, ja yli viikon aikana en nähnyt yhtäkään roskaa asemalla. Suomi ei todellakaan ole siisti maa, ei ainakaan Japaniin verrattuna. Myös järjestelmällisyyttä ei voi kuin ihailla – kaikki toimii kuin junan vessa, vaikka kaupungissa on 36 miljoonaa asukasta. VR:n aikatauluongelmia kokeneille junien ja metrojen sekunnilleen toimivat lähdöt ja saapumiset olivat luksusta. Palvelukulttuurin ystävällisyys on huippuluokkaa, sen jälkeen Finnairin lentoemännän alistuva hymyntapainen ilmaista muoviviinipulloa ojentaessaan tuntui suorastaan nöyryyttävältä. Mutta kyllä Suomessa jotkut asiat ovat hyvin: täällä ei kuitenkaan myydä koiran- tai kissanpentuja muovilaatikoissa näyteikkunoissa. Eläinystävän sydän särkyi näitä polosia katsoessa, ja olisi tehnyt mieli ottaa ne kaikki mukaan ja tuoda kotiin.

Kirjastossakin siellä piti tietysti käydä. Tämä kirjasto sattui olemaan kuitenkin 5-kerroksinen käsikirjasto, eli kirjasto, josta ei lainata yhtään teosta ulos. Voi vain tutustuaja lukea paikan päällä. Hiljaisuus kirjastossa oli suorastaan veret seisauttavaa. Ihan sellaista en meille haluaisi. Mutta muuten näytti aika samalta kuin meillä – hyllyt mäntyä (tai jotain sen tapaista puuta), tietokoneet eivät olleet mitenkään supermoderneja, palvelu ystävällistä. Turvatoimet olivat  huippuluokkaa, ei kasseja, tavarat kaappiin. Ja mikä parasta – sateenvarjot telineisiin eteiseen, kuten kaikkialla muuallakin, ettei vesi valu lattioille. Se siisteys nähkääs!

Lainaus laskee tasaista tahtia, samoin kävijämäärät, mutta kirjastojen nettielämä vilkastuu. Tätä ehkä karua mutta hyvinkin huomioitavaa kieltä puhuvat Yleisten kirjastojen uudet tilastot, jotka ovat valmistuneet juuri parahiksi, kun uusia talousarvioita jo aletaan valmistella vuodelle 2011. Vaikka vasta vuosi vaihtui, niin jo ollaan uuden kimpussa. http://tilastot.kirjastot.fi/

On haasteellista yrittää nähdä tulevaisuuteen, varsinkaan kun ei omaa ennustajan lahjoja, mutta hitunen noitamaisuutta on kyllä tänä päivänä paikallaan jos johtajana meinaa onnistua. Viime vuonna Oulun kaupunginkirjasto pärjäsi hyvin esim. muille Pohjois-Suomen kirjastoille, saavuttaen ykköstilan mitä tulee lainauksiin, kävijöihin tai kuluihin. Lainoja meillä oli 23,18/asukas, kun koko valtakunnan keskiarvo oli 18,65 lainaa/asukas. Myös muissa vertailuluvuissa olemme kärkikahinoissa mukana.

Mutta miten kirjasto vastaa aikaan, jossa ihmiset ovat siirtyneet yhä enemmän verkkoon ja esimerkiksi lainoja uusitaan netin kautta yhä enemmän ja enemmän?  Entä ne asiakkaat, jotka eivät ole edes vielä löytäneet kirjastoa, mutta suunnilleen syntyneet hiiri kädessä? Onko kirjasto heidän elämässään mukana ja onko se edes tarpeellista? Kirjasto ei nuku ruususen unta, turha luullakaan. Täällä pohditaan pää höyryten, miten vastaamme signaaleihin. Meidän pitää todellakin nähdä jo hieman kauemmas: nykyiset asiakkaamme ovat yleensä ottaen melko tyytyväisiä kirjaston palveluhihin ja kokoelmaan, ja he eivät edes kaipaa kovin suuria muutoksia. Toki he saavat entisen palvelun, ehkä entistä parempana, mutta tuttuna kuitenkin. Samalla kirjasto satsaa jo tulevaisuuteen.

Hollannissa sijaitsevan Delftin kirjaston johtaja Eppo van Nispen tot Sevenaer on kansainvälisesti tunnettu kirjastoalan kauhukakara ja samalla lempilapsi. Hän peräänkuuluttaa yllätyksellisyyttä ja sääntöjen rikkomista kirjastoihin!  Eppo haastaa kirjastot miettimään: mikä on sinun kirjastosi yllätys?  Mitä mieltä te olette? Miten Oulun kaupunginkirjasto  onnistuisi yllättämään teidät?

Voimala-ohjelmassa 31.3. oli aiheena Facebook. Ohjelmassa todettiin, että vuosi reaalimaailmassa vastaa seitsemää vuotta nettimaailmassa. Kehitys menee niin huimaa vauhtia eteenpäin, että organisaatioilla on selvästikin vaikeuksia pysyä perässä. Oulun kaupunginkirjaston Facebook-sivut ovat erittäin suositut, faneja on yli 1000. Kirjasto pyrkii jatkossa tuottamaan myös enemmän sisältöjä faneilleen. Seuraavaksi on edessä Twitter-vuoren valloitus. Pyrimme olemaan siellä, missä asiakkaammekin. Osa fyysisesti kirjastossa, osa verkkoasiakkaana. Intro-verkkokirjasto eli kirjaston asiakasliittymä on tullut tiensä päähän. Sen uudistaminen vuorovaikutteisemmaksi ja nykyaikaisemmaksi on tämän tai viimeistään ensi vuoden tärkeä tehtävä ja haaste kirjastolle.

Toivotan lukijoilleni mitä rauhallisinta pääsiäistä. Lumikasa pihalla on pian 10 metrin korkuinen, pelkään että pensaat ja puskat ovat muisto vain tämän talven jälkeen. Mutta se sulaa, lätäkköjä oli jo nähtävillä. En ole talvi-ihiminen (vaikka joulu onneksi pelastaa talven),  joten tämä talvi on ottanut koville.  Koira taas rakastaa lunta ja pakkasta, lumikylpyjä saa tehdä vielä pitkään. Kesää ja kuntaliitoksia odotellaan.

11.1.2010 oli se maaginen päivä, jolloin kaupungin hallintokunnat julkaisivat omat selvityksensä aiheesta ”Miten selvitä lamasta kuolematta pois” -otsikolla – tosin todelliset otsikot olivat jotain muuta.

Kirjastojen kohdalla selvitystyö tehtiin perusteellisesti ja monia eri vaihtoehtoja punniten, mutta lopputulos jäi ehkä käyttäjän ja asiakkaan kannalta jotenkin pintaraapaisuksi. Kollegat eri kaupungeissa ovat tehneet paljon yksityiskohtaisempia selvityksiä – myös meillä on toki paljon taustalla aineistoa, mitä olemme hyödyntäneet omassa selvityksessämme. Lopputulos haluttiin kuitenkin ilmaista tässä vaiheessa ilman suurta dramatiikkaa.

Kylmä todellisuus on  puhaltanut puhurin lailla päällemme jo tämän vuoden alkumetreiltä lähtien. Työllisyysvaroin palkattujen määrä vähenee koko ajan, ja uusia lähikirjastoja varten ei ole saatu uutta henkilökuntaa, joten olemme väistämättä aukioloaikojen supistamisen edessä. Kirjastoja ei toistaiseksi kuitenkaan olla lakkauttamassa, vaikkakin monia vaihtoehtoja punnitaan. Selvitykset on nyt tehty ja päättäjät ja kansalaiset saavat ottaa kantaa. Tulevaisuus näyttää miten tästäkin lamasta selvitään.

Kirjastoja rakastavat kaikki, se on nähty esimerkiksi Helsingin kirjastokeskustelussa – vastakkain on nyt laitettu uusi keskustakirjasto ja lähikirjastojen lakkauttamiset, vaikka niillä sinällään ei ole mitään tekemistä keskenään. Onnettomasti ne vain sattuivat samaan aikaan tapetille, vaikka uutta keskustakirjastoa on suunniteltu jo monia vuosia. Nykyinen pääkirjasto Pasilassa ei mielly monenkaan ajatuksissa pääkirjastoksi, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Helsingin kokoinen upea kulttuurikaupunki tarvitsee keskelle kaupunkia edustavan olohuoneen ja kulttuurin temmellyskentän  musiikkitalon, Kiasman ja muiden talojen naapurustoon. Se, että se olisi vielä itsenäisen Suomen 100-vuotisen historian merkkipaalu, tekee asiasta entistä juhlallisemman ja korostaa kirjastojen merkitystä.

Meillä Oulussa on onneksi oma pääkirjastomme, tosin ilman nimeä, mutta onpahan kuitenkin. Moni ei mahda tietää, että rakennus on valmistunut jo vuonna 1982, sillä tänne sisälle tullessa se näyttäytyy modernina ja aikaa kestäneenä edelleen, joskin toimintoja ajatellen muuntautumiskykyä toivoisi hieman enemmän. Kiinteät hyllyt eivät ehkä ole tätä päivää – mutta olivat silloin. Kuitenkin  Studio Nurmesniemen sisustus ja monet Aallon suunnittelemat huonekalut kestävät trendimittelöissä vuodesta toiseen, ja ne sallivat ympärilleen myös jotain uutta ripausta nykyajan muotoilusta harmonian rikkoutumatta. Tätä rakennusta kehtaa esitellä lähes 30 vuotta sen valmistumisen jälkeenkin.

Oulun kirjastot muuttuvat tulevaisuudessa entistä enemmän oman toimintaympäristönsä kaltaiseksi.  Minusta teollisuusmelanismi-ilmiötä voidaan soveltaa muuallakin kuin luonnontieteissä. Siellähän se tarkoittaa esim. eräiden perhoslajien värimuutoksia ympäristön ilmanlaadun mukaan. Myös kirjastot voivat ja niiden tulee muuttua ympäristönsä mukaan. Tasalaatuisten mutta ehkä liikaa toisiaan muistuttavien lähiökirjastojen aika on ohi,  jatkossa profiloidutaan esimerkiksi musiikkiin tai lapsiin, riippuen ympäristön vaatimuksista, tarpeista ja toiveista. Tästä aloituksena olisi Karjasillan kirjaston  muuttaminen nykyaikaiseksi musiikki- ja mediakirjastoksi, joka palvelisi koko kaupungin asukkaita erinomaisella sijainnillaan,  mutta myös tulevaa ja jo osittain alueella toimivaa  musiikkikampusta . Yhteistyön mahdollisuudet ovat lähes rajattomat eri toimijoiden kesken, jos vain pidetään rajapinnat avoimina ja ovet sepposen selällään.

Talvilomasta voi vain haaveilla – mutta onneksi päivä pitenee ja pimeys väistyy. Jaksamiskeinona voin suositella vielä lajia kokeilemattomille avantoa – 10. vuosi on menossa ja ilman sitähän ei voi enää elää. Sinne jää niin kylmät kuin kuumat aallot, kiire, kolotukset ja sikatautikin, jota ei edes saparon vertaa näkynyt mediarumputuksesta huolimatta.

Suomen yleisillä kirjastoilla on pitkä ja kunniakas historia tässä maassa, kuin myös monessa muussakin Pohjoismaassa. Kirjastolaitoksemme on täyttänyt 100 vuoden rajapyykin jo kauan sitten, tänä vuonna monet maakuntammekin kirjastot ovat juhlineet jo jopa 150-vuotista taivaltaan. Onnea heille!

Kirjastot ovat tällä hetkellä ehkä suurimman muutoksen keskellä sitten teollistumisen aikakauden ja tietokoneiden vallankumouksen jälkeen. Ne ovat muuttumassa kirjavarastoista hyvän olon keitaiksi, oppimisympäristöiksi, toimistoiksi, neuvonta-asemiksi, sosiaalitoimistoiksi, apuvälinelainaamoiksi tai iltapäiväkerhoiksi. Yhden miehen yritys ei enää tarvitse erillistä toimistoa – läppäri vain mukaan ja kirjastoon koko päiväksi. Siellä hoidetaan bisnekset, haastattelut ja neuvottelut kahvilan mukavan pöydän ääressä. 600 asiakaspäätettä takaa jatkuvan pääsyn verkkoon, ja avoinna ollaan viikon jokaisena päivänä kello kymmenestä kymmeneen.  Teatterissa pidetään joka päivä esityksiä ja luentoja, ja kirjaston omassa studiossa voi kuka vain olla tähti – on line paikallisradiossa. Jäsenyys maksaa 25 € vuodessa, mutta se on pieni hinta näin monipuolisesta paketista.

Oulun visiotako vuodelle 2030? Ei toki – vaan Amsterdamin uusi pääkirjasto, joka avattiin vuonna 2007 ja ollut pelkkää menestystarinaa siitä lähtien. Pääsin vierailemaan tähän upeaan kirjastoon pari viikkoa sitten, ja täytyy sanoa, että olin vaikuttunut.  Jo pelkästään 1200 parkkipaikkaa ja 2000 turvallista pyöräpaikkaa saavat sanattomaksi – meillä kun ei ole edes henkilökunnalle parkkipaikkoja osoittaa tarpeeksi, puhumattakaan asiakkaista. 

Amsterdamin pääkirjasto on saanut kaupungissa lemmikin maineen, kaikki rakastavat sitä, ja kuninkaallisia ym. arvovieraita lappaa tämän tästä. Kirjastoa halutaan näyttää kaikille, siitä ollaan ylpeitä, ja kaupungin organisaatiossakirjaston maine on noussut huimasti. Se on ollut yhteinen haaste koko kaupungille, koska rahoitus on tullut sieltä. Kannattaa muuten katsoa kirjaston sivut ja varsinkin etusivun alareunassa oleva video, niin saa jonkinlaisen kuvan tästä pienestä ihmeestä.

http://www.oba.nl/index.cfm/t/Homepage/vid/BC638BCA-3FFA-497D-9CA1C74A819C832A

No, ihan kaikkea en sieltä haluaisi meille kopioida, mutta aika paljon voisi oppia. Toiset käytännöt sopivat suomalaiseen kirjastolaitokseen, toiset eivät.  Miten olisi esim. tuoreet vihannekset ja hedelmät kirjaston kahvilan oven suussa, josta asiakas voi valita itselleen kirjaston ravintolassa wokattavaksi ja oluen tai viinin kanssa nautittavaksi. Samalla voi tehdä läppärillä hommia. Mitenkähän Suomen tiukka elintarvikelainsäädäntö mahtaisi tähän suhtautua, entä elävä musiikki asiakkaitten soittamana ala-aulassa, joka päivä, kenties 12 tuntia päivässä? No, ne parkkipaikat minä ainakin haluaisin meille, ja ehkä muutaman sohvankin. Kirjoistakin meillä voisi osan heittää kierrätykseen, ja raivata pari hyllyä pois tieltä tapahtumien ja happeningien tulla tykö vielä entistä enemmän. Mutta meidän ammattitaitoisen henkilökunnan pitäisin kuitenkin edelleen framilla, tekemässä sitä asiantuntijatyötä, josta saamme olla ylpeitä. Amsterdamissa kirjastonhoitajat työskentelivät “takatiloissa”, pois näkyviltä… se vähän hämmästytti.

Joulu tulla jollottaa, ihanaa! Sydänjuuria myöten jouluihmiselle tämä on parasta aikaa, rakastan kaikkea sitä hössötystä ja tunnelmaa, lahjarumbaa ja laatikkoshowta, glögin tuoksua ja palaneita pipareita. Aattoiltana kun nukahtaa sohvan kulmaan puoliksi sulanut suklaakonhvehti suupielessä ja koira kuolaamassa vieressä - mikä sen autuaampi olotila! Joululukemisetkin odottavat – koko syksy on ollut niin kiireinen, että kirjat ovat jääneet vähälle huomiolle. Nyt siellä odottavat mm. Mankellin rauhaton mies, Kiinalainenkin on vielä kesken, myös Hotakaisen Ihmisen osa on listalla, myös muita Finlandia-ehdokkaita pitäisi tsekata.

Oikein rauhallista Joulua kaikille – ja aina parempaa uutta vuotta.

Olen täällä. Olen kirjautunut sosiaaliseen mediaan, koska se on tänä päivänä hieman niin kuin must eli myös meitä virkamiehiä kehotetaan olemaan siellä missä ihmisetkin paljolti nykyään ovat = verkossa. Voitte siis päästä kurkkaamaan pääni sisään. Ehkä pettymykseksi, luultavasti kuitenkin siunaukseksi blogini ei tule käsittelemään henkilökohtaista elämääni eli mitä teen juuri nyt, olenko toimistossa vai juonko kotona teetä, menenkö  nyt nukkumaan, mitä ruokaa laitan perheelleni tai minkälaista liikuntaa harrastan tänään. No, ehkä jossakin rivien välissä pilkahtaa jotakin myös kirjoittajasta. Aion käsitellä lähinnä yhtä minulle rakasta aihetta. Ai mitäkö? No tietysti kirjastoa. Aion kuitenkin kirjoitella vapaaseen tyyliin, eli ei virallista virkamieskieltä, vaan muutamia asioita “vapaalla kädellä”, mitä aina mieleen tulee tässä työn tuoksinassa.

Oulu15 -hanke tutki oululaisten kulttuuripalvelujen käyttöä. Mitenkään yllätyksenä minulle ei tullut se, että kirjasto sijoittui tässäkin skabassa jälleen ykköseksi. Yleensäkin kun tällaisia tutkimuksia tehdään kirjasto saa hyvät arvosanat. Asiakkaamme ovat uskollisia vuodesta toiseen, ja voi sanoa, että kirjaston asema on melko järkähtämätön kulttuurin kentässä. Olen jo pitkään toivonut, että puhuttaisiin oikeastaan kirjasto- ja kulttuuripalveluista, koska kirjasto on kuitenkin suuruusluokaltaan erilainen muiden kulttuuripalvelujen joukossa. Se määritellään peruspalveluksi, mutta kuka määrittelee peruspalvelut sitten ihan viime kädessä? Siinä kilpailussa kirjasto voi kuitenkin jäädä vaikkapa vanhusten hoidon ja opetuksen taakse. Mutta esimerkiksi Oulun kaupungissa kirjastopalveluilla on aina ollut hyvä asema; niitä arvostavat sekä asiakkaat että päättäjät – kiitos siitä.

Talouden taantuma koskettaa meitä kaikkia, ja siitä ei kirjastokaan pääse yli eikä ympäri. Mutta on myös muistettava viime laman vaikutukset kirjaston käyttöön; lainausluvut kasvoivat kohisten ja kansa jonotti uutuuskirjoja, joita ei itse voinut ostaa. Sama ilmiö toistunee vaikkakin sähköinen media ja erilaiset viihdelaitteet tarjoavat aivan toisen tasoiset ajanvietemahdollisuudet nykyajan laman ihmisille kuin 90-luvun alussa. Sekin lama on koettu kirjastossa, ja muistan hyvin miten jokainen lyijykynän pätkäkin käytettiin loppuun silloisessa työpaikassani. Uskon kuitenkin myös tämän päivän työttömän, irtisanotun tai lomautetun löytävän tiensä kirjastoon.

Kirjasto kolmantena tilana tarjoaa paikan kodin ja koulun tai työpaikan välille. Puhutaan kirjastosta jopa neljäntenä tilana: koti, koulu, kahvila, kirjasto. Norjalainen tutkija Ragnar Audunson Oslon yliopistosta on tutkinut Oslon asukkaita kahviloiden ja pubien käyttäjinä. Hän huomasi, että neljässä eri kahvilassa tai pubissa istuivat tietyn tyyppiset ihmiset: yhdessä maahanmuuttajataustaiset miehet, toisessa työttömät ja muut hieman yhteiskunnasta syrjäytyneet, kolmannessa “kauniit ja rohkeat” muotitietoiset alle kolmekymppiset, neljännessä kosmopoliitit. Ihmiset olivat lokeroituneet omiin kahviloihinsa, eikä poikkeamia juuri näkynyt. Jos katsoo ympärilleen tämän päivän kirjastossa, voi nähdä kaikkia edellämainittuja ryhmiä ympärillään.

Kirjasto on todella yhteisöllisyyttä luova tila. Sinne voi tulla kuka tahansa säätyyn, ikään, rotuun tai mihinkään muuhun seikkaan katsomatta. Kynnys on matala, kaikki ovat tervetulleita, kunhan sääntöjä noudatetaan. Siinä mielessä kirjasto todella tarjoaa “neljännen tilan”, sosiaalisista sidonnaisuuksista tai yhteiskuntaluokasta tai mistään muustakaan seikasta riippumatta vapaan tilan tulla ja vain olla, tai lukea, opiskella, viihtyä, tavata kavereita, virkistyä, lukea sähköpostit tai päivän Kaleva, tai…  kirjasto tarjoaa tasa-arvoa – joka päivä. Tietysti suurin osa asiakkaistamme tulee  lainaamaan luettavaa joko viihtymiseen tai tiedon janoon. Tiedon välittäjänä ja kansan sivistäjänä kirjastolla on aina ollut ja tulee olemaan erittäin merkittävä rooli. Kirjasto avaa ovensa myös kodittomille, jos sääntöjä noudatetaan ja eletään immeisiksi, meillä saa olla. Toivottavasti saamme säilyttää tämän kodin ja työpaikan jatkeena toimimisen mahdollisuuden myös tiukkenevissa talouden uhkakuvissa.