Lapsivaikutusten arviointi

Kastellin monitoimitalon suunnittelun yhteydessä tehtävä lapsivaikutusten arviointi on käynnistynyt. Opetustoimenjohtaja on asettanut lapsivaikutusten arvioinnin ohjausryhmän. Ohjausryhmä avasi ensi töikseen Oulun kaupungin blogit -keskustelusivustolle kaikille avoimen keskustelupalstan lapsivaikutusten arviointiin liittyen.

Lapsivaikutusten arvioinnin ohjausryhmän tehtävänä on löytää kriteerit, joilla lapsiin ja nuoriin kohdistuvia vaikutuksia voidaan arvioida. Kriteerit on tarkoitus määritellä maaliskuun 2009 loppuun mennessä, jotta niitä voidaan hyödyntää Kastellin monitoimitalon arkkitehtuurikilpailussa. Tärkeä tehtävä on myös edistää vuorovaikutuksellisen suunnittelukulttuurin syntymistä: lisätä kaupunkilaisten osallisuutta ja vaikuttamista kaikessa suunnittelussa. Olemassa olevien alueellisten nuorten vaikuttajaryhmien kautta on tarkoitus kerätä nuorten mielipiteitä.  

Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi Kastellin monitoimitalon hankesuunnitelman 10.11.2008 § 122. Kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti lapsivaikutusten arviointi toteutetaan asemakaavan muutoksen ja rakennussuunnittelun yhteydessä. Arvioinnissa esiin nousseet asiat otetaan huomioon kaavamuutoksessa ja rakennussuunnittelussa. Arvioinnin suorittamiseen käytetään ulkopuolista asiantuntijaa.

Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi ja ennakointi on uusi tapa tarkastella lasten ja lapsiperheiden hyvinvointiin liittyviä asioita kokonaisuutena. Lapsivaikutusten arviointia voidaan soveltaa erilaisiin ratkaisuihin, joilla on vaikutusta lasten elämään, hyvinvointiin ja terveyteen.
Lapsen etu on YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen johtava periaate. Sopimus antaa kokonaisuudessaan suuntaviivat sille, mikä on hyväksi lapselle. Siitä ilmenee kuitenkin epäsuorasti lapsen etu -käsitteen sisältö. Sopimuksessa puhutaan lapsen yhdenvertaisesta kohtelusta, lapsen oikeudesta hyvään elämään ja kehittymiseen omaan tahtiin sekä lapsen näkemyksen huomioon ottamisesta.

Arvioinnin sisällölliset yksityiskohdat muodostetaan arviointityöhön valittujen, puolueettomien konsulttien toimesta. Tällä keskustelukanavalla on mahdollista ottaa kantaa muun muassa siihen, millaisia asioita arviointityössä olisi hyvä ottaa huomioon.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat vaikutukset voidaan karkeasti jakaa välittömiin ja välillisiin vaikutuksiin (Taskinen S. 2006. Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen, Stakes) . Välittömillä vaikutuksilla voidaan ajatella olevan suoria vaikutuksia lapsen terveyteen, ihmissuhteisiin, asumiseen ja liikkumisen ja arjen sujuvuuteen. Välilliset vaikutukset kohdistuvat lapsiin esimerkiksi vanhempien, muun perheen tai lähiyhteisön kautta.

Lisätietoa Kastellin monitoimitalohankkeesta löydät opetustoimen www-sivuilta.

Aiheet:Opetus ja koulutus Avainsanat: