Oulusta tulee pian ISO, ja niin tulee meidän kirjastostakin, kunhan saamme mukaamme nuo mainiot naapurikuntien kollegat ja heidän talonsa ja taloutensa ja henkilökuntansa mukaan yhteiseen kirjastokeittoon. Ratkaistavia asioita on edessä paljon, ja se tietää paitsi unettomia öitä ja hammasten kiristystä myös taas kerran ennustajan lahjoja ja  erittäin luovaa ajattelua, miten näin eri kokoiset , melko kaukana toisistaan olevat ja erilaisilla resursseilla varustetut yksiköt saadaan toimimaan yhdessä ja yhteen hiileen puhaltaen. Asiakashan se keskiössä on, miten hänelle taataan tasa-arvoiset kirjastopalvelut?

Tietojärjestelmien integrointi, henkilökunnan sopeuttaminen, työtehtävien jakaminen ja ehkä uudelleen muokkaus, kokoelmien yhdistäminen, logistiset ratkaisut, hallinnon pyörittäminen, käyttösääntöjen ja maksujen yhdistäminen…  Siinä vain osa siitä lukujärjesteyksestä, mikä meillä on lähivuosina edessä. Mutta onneksi kirjastoväki on tottunut tekemään aina töitä yhdessä, yhteistyöllä on pitkät perinteet ja uskonkin, että alun suossa rämpimisen jälkeen meille koittaa vielä ihana yhteinen kirjastokevät, sitten joskus, tulevaisuudessa, tai itse asiassa aika pian!

Tänä suurtyöttömyyden aikana on tietysti loistava asia, että on töitä. Joskus sitä vain miettii, että joillakin sitä on vähän liikaa ja toisilla taas ei ollenkaan. Kaupungin säästötoimenpiteet aiheuttavat sen, että työt kasaantuvat entistä enemmän joidenkin niskaan, kun osa koulutetusta porukasta on vailla tekemistä, vaikka työhaluja olisi. Kyllä kirjastokin ottaisi mieluusti pari käsiparia lisää tässä muutosmylläkässä, sillä kirjastoalalla on tässä kaupungissa työttömiä paljon. Joukossa on todella lahjakkaita ja hyviä tyyppejä, joille soisi työkokemusta. Tulee todella huoli mieleen, kun ajattelee valmistuvia nuoria ja heidän sijoittumistaan työelämään. Mistä kaikille löytyy tulevaisuudessa se oma paikka?  Yliopisto elää murroksessa, samoin kunnat, yritykset laittavat porukkaa pihalle – kuka tarvitsee nuorten työpanosta tulevaisuudessa?  Koulutusta kuitenkin jatketaan samaan malliin, tässäkin kaupungissa kolmen eri koulutusorganisaation kautta tehdään uusia kirjastoalan ammattilaisia.

Mutta: pian on kesä, lempivuodenaikanai, josta saimme jo esimakua muutaman päivän ajan. Ei muuta kuin kirja käteen ja aurinkoon paahtamaan ihoa entistä ruttuisemmaksi. Pääsin vasta nyt käsiksi Sofi Oksasen Stalinin lehmät -teokseen, vaikka se Puhdistus jo tulikin lukaistua heti  ilmestyttyään. Ei voi kuin todeta, että kirjailija on kunniansa ansainnut, ja en yhtään ihmettelisi, vaikka Oksasesta tulisi vielä nobelisti jonain päivänä!

Pällistelin japanilaista kulttuuria ja elämänmenoa lomalla Tokiossa ja Kiotossa tuossa toukokuun aikana, ja ei voi kuin murheella katsoa oululaista teatterin takapihaa viikonlopun jälkeen. Tokion Shinjukun päärautatieaseman läpi kulkee 2,5 miljoonaa ihmistä päivittäin, ja yli viikon aikana en nähnyt yhtäkään roskaa asemalla. Suomi ei todellakaan ole siisti maa, ei ainakaan Japaniin verrattuna. Myös järjestelmällisyyttä ei voi kuin ihailla – kaikki toimii kuin junan vessa, vaikka kaupungissa on 36 miljoonaa asukasta. VR:n aikatauluongelmia kokeneille junien ja metrojen sekunnilleen toimivat lähdöt ja saapumiset olivat luksusta. Palvelukulttuurin ystävällisyys on huippuluokkaa, sen jälkeen Finnairin lentoemännän alistuva hymyntapainen ilmaista muoviviinipulloa ojentaessaan tuntui suorastaan nöyryyttävältä. Mutta kyllä Suomessa jotkut asiat ovat hyvin: täällä ei kuitenkaan myydä koiran- tai kissanpentuja muovilaatikoissa näyteikkunoissa. Eläinystävän sydän särkyi näitä polosia katsoessa, ja olisi tehnyt mieli ottaa ne kaikki mukaan ja tuoda kotiin.

Kirjastossakin siellä piti tietysti käydä. Tämä kirjasto sattui olemaan kuitenkin 5-kerroksinen käsikirjasto, eli kirjasto, josta ei lainata yhtään teosta ulos. Voi vain tutustuaja lukea paikan päällä. Hiljaisuus kirjastossa oli suorastaan veret seisauttavaa. Ihan sellaista en meille haluaisi. Mutta muuten näytti aika samalta kuin meillä – hyllyt mäntyä (tai jotain sen tapaista puuta), tietokoneet eivät olleet mitenkään supermoderneja, palvelu ystävällistä. Turvatoimet olivat  huippuluokkaa, ei kasseja, tavarat kaappiin. Ja mikä parasta – sateenvarjot telineisiin eteiseen, kuten kaikkialla muuallakin, ettei vesi valu lattioille. Se siisteys nähkääs!