Sanginjoen ulkometsän alue ja sen kaavoitus ja maanomistusolot eivät vielä ole minulle tuttuja. Ymmärtääkseni laajoja alueita omistamme me oululaiset yhdessä.
Jos alue päätetään suojella luontokäyttöön, on yksityisille maanomistajille annettava oikeudenmukaiset korvaukset esim. maa-alueiden vaihdolla.
Ajatus metsäalueesta kaupunginalueella kuulostaa houkuttelevalta ja jos alue on laaja vaikuttaa se suojelun tarpeeseen mahdollisesti muualla.
Jos alue varataan luontokäyttöön, on kaikilla kuntalaisilla oltava mahdollisuus käydä alueella eli julkinen liikenne alueelle on varmistettava. Alueen käytön tulee olla suunniteltua ja pitkospuut ja muusta suojelevasta luonnonkäytöstä on pidettävä huolta.
Luontopolku koululaisille omassa metsässä olisi varmasti nautinto. Makkaranpaistopaikat ja luonto-opasteiden huollosta olisi huolehdittava. Eli alue olisi kulu Oulun kaupungille.
Jos alueen yhteyteen voisi rakentaa leirikoulumahdollisuuden, voitaisiin säästää rahaa koulutoimessa, kun ainakin jotkin koululeiriosuudet voisi pitää täällä. Vanhuksille tulisi myös luoda mahdollisuus paluuseen metsään eli osa alueesta tulee olla lähestyttävissä pyörätuolilla. Ehkä nämä kaksi asiaa voisi jossain tapauksissa yhdistääkin, jolloin vanhat käsitykset ja kertomukset metsästä siirtyisivät suoraan sukupolvilta toisille.

Sanginjoen ulkometsän käytön suunnittelun tueksi on tehty varsin kattavia lajistoinventointeja, mikä onkin nähtävä ilahduttavana panostuksena aluetta koskevaan päätöksentekoon. Inventointien pohjalta laaditussa yhteenvedossa (Lehto ja Sillanpää 2007) todetaan, että valtakunnallisesti uhanalaisia lajeja ei alueelta ole löydetty, mutta monia luonnonsuojelullisesti arvokkaita lajeja, kuten alueellisesti uhanalaisia ja vanhojen metsien indikaattorilajeja siellä kuitenkin esiintyy. Aluetta koskevan päätöksenteon kannalta inventointien tulokset eivät ole kovin selkeitä. Niiden perusteella voitaneen argumentoida yhtä lailla sekä laajemman että suppeamman suojelun puolesta. Haluaisin tuoda seuraavassa esille muutaman muun kuin ulkometsässä nykyisin esiintyvään lajistoon liittyvän näkökohdan, jotka tulisi mielestäni myös huomioida alueen kohtalosta päätettäessä.

Sanginjoen ulkometsän nykyisten luontoarvojen merkitystä niin suojelua puoltavana kuin sitä vastustavana argumenttina ei mielestäni saisi korostaa liikaa. Nykysuomessa, jossa metsätalouden erittäin voimakas ja kaikkialle ulottuva vaikutus on johtanut yli 500 lajin uhanalaistumiseen, useimpien lajien palautumiseen riittää yksinkertaisesti se, että metsänhoitotoimenpiteistä luovutaan. Ajan myötä merkittävä osa uhanalaisesta lajistosta palautuu melkein mihin tahansa metsään, kunhan se vain on tarpeeksi laaja ja saa rauhassa kehittyä kohti luonnontilaa. Tässä mielessä ei välttämättä ole ratkaisevan tärkeää, mitä lajeja Sanginjoella tällä hetkellä on tai ei ole, vaan se mitä lajeja sinne alueen suojelun myötä palaisi. Ennallistamistoimien avulla luonnontilaisten metsien ominaisuuksien palautumisprosesseja voitaisiin lisäksi nopeuttaa huomattavasti

Mielestäni eräs keskeisimmistä argumenteista ulkometsän suojelun puolesta on kasvatuksellinen. Tätä näkökohtaa en ole juuri havainnut ulkometsää koskevassa keskustelussa mainittavan. Oma argumenttini on pelkistetysti seuraava: harva Oulun ja lähikuntien asukas tietää, miltä näille seuduille tyypillinen luonnontilainen tai luonnontilaisen kaltainen metsä näyttää. Tällaisia metsiä ei Oulun ympäristössä enää ole ja koko Suomenkin mittakaavassa niitä on Lapin läänin ulkopuolella hyvin vähän. Esimerkiksi itse olen ehdin kulkea Lapin läänin eteläpuolisissa metsissä yli 15 vuotta ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa oikeasti luonnontilaiseen metsään (ja tämäkin tapahtui varsin kaukana normaaleista retkeilymaastoistani Ruoveden Susimetsässä Pirkanmaalla). Sanginjoen ulkometsän suojelun ja tähän liittyvän ennallistamisen myötä voitaisiin aivan Oulun kaupungin läheisyyteen luoda muutamassa vuosikymmenessä alue, jossa kaupunkilaiset voisivat omakohtaisesti kohdata ja kokea luonnontilaisen kaltaisen metsän. Tällöin he voisivat saada jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisilta Suomen metsät (eli noin puolet maamme maisemasta) on näyttänyt ennen ihmisen ja metsätalouden vaikutusta. Alueen merkitys esimerkiksi alueen koulujen opetuksen kannalta tulisikin varmasti olemaan merkittävä.

On hyvin todennäköistä, että tulevaisuudessa paine ulkometsän suojeluun perustuvaa virkistyskäyttöä kohtaan kasvaa. Entisenä helsinkiläisenä haluaisin viitata Nuuksion kansallispuiston suureen suosioon, jonka olen omakohtaisesti lukuisia kertoja todennut. Myös varsin vakavat suunnitelmat toisen laajan suojelualueen perustamisesta Sipoonkorpeen pääkaupunkiseudun huomattavista maankäyttöpaineista huolimatta kertovat siitä, kuinka korkealla sijalla suojelualueet pääkaupunkiseutulaisten toivelistalla ovat.

Kaikkien edellä mainittujen suojelua puoltavien arvojen – lajien palautuminen, ympäristökasvatus ja suojeluun nojaava virkistyskäyttö – kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että perustettava uusi suojelualue olisi mahdollisimman suuri.

En malta lopuksi olla kommentoimatta keskustelun kohteena olevaa viittä kehittämisvaihtoehtoa: näistä kehittämisvaihtoehto 1 vaikuttaa lähinnä silmänkääntötempulta ja on luontojärjestöjen esitykseen nähden jopa loukkaava. Oululaiset luontojärjestöt esittivät suojelun lisäämistä, eivät sen vähentämistä. Vaihtoehdon 1 ansiosta nykytilanne (vaihtoehto 2) tai suojelun lievä lisääminen (vaihtoehto 3) saattavat näyttä hyviltä keskitien vaihtoehdoilta, mutta ovat luontojärjestöjen ehdotukseen nähden tosiasiallisesti joko täysin tai lähes kielteisiä päätöksiä.

Ari-Pekka Auvinen
Tutkija
Suomen ympäristökeskus

Olen tehnyt tutkimuksen Sanginjoen ulkometsän linnustosta. Raportti on julkaistu tämän keskustelupalstan projektikortissa. Lintulajien runsaudet ovat vähentyneet kymmenessä vuodessa, mikä on pätevästi osoitettu luotettavalla tutkimusmenetelmällä. Runsauden vähentyminen tarkoittaa lajin pesivien parien välimatkojen pidentymistä. En ole lukenut julkaisua, jossa olisi tietoa Sanginjoella suoritetuista metsänhoitotoimenpiteistä. Olen kuitenkin itse retkeillyt alueella paljon jo 1980-luvun alkuvuosista lähtien, joten olen nähnyt laajat avohakkuut ja myös alkuperäistä metsämaisemaa. Ilman sitoutumista tieteelliseen tutkimusotteeseen voin olla sitä mieltä, että usean lintulajin kannanromahdusten syy on Sanginjoen ulkometsän metsämaiseman muuttuminen liian pirstoutuneeksi.

Kirjallisuudesta löytyy taustatukea omalle mielipiteelleni. Mönkkönen ym. (1999) ovat julkaisseet Linnut-vuosikirjassa tutkimuksen Pohjois-Suomen vanhojen metsien linnustosta ja metsämaiseman muutoksesta. Tutkimus tehtiin erilaisilla metsäluonnon suojelualueilla, jotka sijaitsevat tasaisin välimatkoin Suomen itärajalta länteen lähemmäksi Torniojokea. Linnuston monimuotoisuus on suurin itärajan suojelualueilla, jotka ovat lähimpänä Venäjän vanhojen metsien ns. vihreää vyöhykettä. Täällä runsaita lintulajeja on eniten. Tutkituista suojelualueista laajin on 130 000 hehtaarin Suomen ja Venäjän rajaseudun Oulangan-Paanajärven kansallispuisto. Tutkijat ovat pohtineet kauas itään ulottuvan luonnontilaisten vanhojen metsien vyöhykkeen merkitystä lintulajien levittäytymiskeskuksena länteen päin. Linnuston monimuotoisuus vähenee suojelualueen etäisyyden pidentyessä suhteessa itärajaan. Pohdinnan – ei tutkimuksen tuloksen – pääkysymys on Pohjois-Suomen metsien ja vihreän vyöhykkeen maiseman eron vaikutus lintulajien runsauksiin. Satelliiteista otetuista valokuvista näkyy selvästi metsänhoidon loppuminen Suomen itärajaan. Avohakkuiden myötä nuorten taimikoiden ja metsänreunojen osuuden lisääntymisen synnyttämä saarekemainen metsäelinympäristö ei lisää Pohjois-Suomen yleisten lintulajien runsautta. Ainakin alle 10 neliökilometrin suojelualue on liian pienialainen linnuston monimuotoisuuden kannalta. Ilman lähiseudun laajempaa metsämannerta yleiset lintulajit jäävät laikuilla harvalukuisiksi.