Palotarkastus
Palotarkastus on pelastuslaissa ja -asetuksessa säädettyä toimintaa, jonka tarkoituksena on ehkäistä tulipaloista ja muista onnettomuuksita ihmisille, omaisuudelle tai ympäristölle aiheutuvaa vaaraa.
Palotarkastuksilla valvotaan, että rakennus, sen ympäristö ja muut olosuhteet täyttävät palo- ja henkilöturvallisuudelle asetettavat vaatimukset ja että kiinteistön omistaja tai haltija on varautunut onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn, vahinkojen torjuntaan ja väestönsuojeluun. Tarkastuksiin liittyy myös tulipalojen ja muiden onnettomuuksien torjuntaa koskeva opastus ja neuvonta.
Palotarkastuksen suorittaminen
Palotarkastuksia suorittavat alueen pelastustoimen pelastusviranomaiset. Tarkastajan virkanimike voi olla palotarkastaja tai joku muu virkanimike, kuten palomies, paloesimies, palomestari, apulaispalopäällikkö jne. Tarkastajalla on oltava sisäasiainministeriön vahvistaman mallin mukainen virkapuku sekä kuvalla varustettu pelastusviranomaisen henkilökortti. Henkilökortista on selvittävä henkilön nimi, syntymäaika, organisaatio ja virkanimike. Henkilökortti on esitettävä pyydettäessä.
Palotarkastuksen suorittamisesta ilmoitetaan yleensä etukäteen. Ilmoitus tehdään suoraan puhelimitse tai mikäli tarkastus koskee laajempaa aluetta, voidaan tulevasta tarkastuksesta ilmoittaa postilaatikkoon jätetyllä ilmoituksella.
Palotarkastuksen suorittaja on päästettävä kaikkiin tarkastettaviin tiloihin. Palotarkastaja laatii tarkastuksesta pöytäkirjan, joka postitetaan tai luovutetaan tarkastuksen yhteydessä kohteen omistajalle tai haltijalle tai näiden edustajalle. Suoritetuista tarkastuksista pidetään rekisteriä.
Korjausmääräys ja toiminnan keskeyttäminen
Jos palotarkastuksessa havaitaan vikoja tai puutteita, määrää palotarkastaja ne korjattavaksi. Jos puutteita ei voi heti korjata, annetaan korjaamiselle määräaika.
Jos havaittu puutteellisuus tai virheellinen menettely aiheuttaa välittömän onnettomuusvaaran, voi pelastusviranomainen keskeyttää toiminnan välittömästi ja määrätä onnettomuuden ehkäisemiseksi välttämättömistä toimenpiteistä.
Tarkastuskohteet ja välit
Palotarkastusten määräväleistä säädetään pelastuslaissa ja -asetuksessa sekä alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksessä.
Asuinrakennukset tarkastetaan 10-15 vuoden välein. Muissa kohteissa tarkastukset suoritetaan yleensä 1-5 vuoden välein. On myös kohteita, joille ei ole määritetty tarkastusväliä. Tällaisia ovat esimerkiksi alle 10 majoituspaikan hotellit tai alle 500 neliömetrin tuotanto- ja varastotilat.
Tarkastuksessa annettujen määräysten noudattamista valvotaan tarvittaessa jälkitarkastuksilla.
Palotarkastus voidaan suorittaa myös pyynnöstä. Jos epäilet, että kiinteistösi palo- ja henkilöturvallisuudessa on puutteita, voit soittaa palotarkastajalle ja sopia ylimääräisestä palotarkastuksesta.
Päivitetty 8.5.2008/ TH