ENSIHOITOPALVELUT
Hätätilanteessa soita 112
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tuottamiin ensihoitopalveluihin sisältyy:
- hoito- ja perustason sairaankuljetus sekä
- ensivastetoiminta
Lisäksi lähes koko pelastustoimintaan osallistuvalla henkilöstöllä on suoritettuna vähintään pelastusalan ensiapukurssi.
SAIRAANKULJETUS
Sairaankuljetus on osa ensihoitoketjua, joka alkaa hätäilmoituksesta ja päättyy potilaan kotiutumiseen lopullisesta
hoitopaikasta.
Sairaankuljetuksen järjestäminen ei kuulu pelastuslaitosten lakisääteisiin teh- täviin. Toiminnasta vastaa kansanterveyslain
mukaan kunta. Kunta voi tuottaa palvelut itse tai hankkia palvelut ulkopuolisilta palveluntuottajilta. Palvelun tuottajana
voi olla esimerkiksi yksityinen sairaankuljetusyrittäjä, pelastuslaitos tai SPR riippuen siitä, kenellä on tehtävään
tarvittavat valmiudet ja kenen kanssa kunta tekee palvelusta sopimuksen.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tuottama sairaankuljetuspalvelu
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos huolehtii sairaankuljetuksesta Oulun kaupungin ja Hailuodon kunnan alueella.
Oulun paloasemalla on välittömässä, noin yhden minuutin lähtövalmiudessa yksi hoitotason ja 2-3 perustason sairaankuljetusyksikköä (sopimuksen mukainen valmius). Yksiköiden hälytysohjeet on laadittu siten, että kiireellisen avun tarvitsijalle lähetetään aina lähin ja tarkoituksenmukaisin apu.
Pelastuslaitoksen sairaankuljetusyksiköt osallistuvat tarvittaessa kiireelliseen sairaankuljetukseen myös lähialueen muissa kunnissa. Vastaavasti lähialueen sairaankuljetuspalvelujen tuottajat ovat tarvittaessa velvollisia osallistumaan kiireelliseen sairaankuljetukseen Oulussa ja Hailuodossa.
Pelastuslaitoksen sairaankuljetusyksiköt suorittivat vuonna 2007 yli 16 600 sairaankuljetustehtävää, joista kiireellisenä annettiin lähes 4 800 (vuonna 2006 noin 16 000/ 4 100). Sairaankuljetuksia suoritettiin 12 625. Kohteessa annettu hoito riitti tai kuljettamattajättämispäätös tehtiin muusta syystä noin 4 000 tapauksessa.
Sairaankuljetukseen osallistuvan henkilöstön ammattikoulutuksena on joku seuraavista koulutuksista:
- ensihoitaja AMK
- sairaanhoitaja
- lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja
- lähihoitaja
- pelastaja-sairaankuljettaja
- pelastaja
Koko Oulu-Koillismaan pelastustoimialueen sairaankuljetusvalmiuteen kuuluu myös lääkäri- ja pelastushelikopteri SEPE, jonka hälytystoiminnan ohjeistuksesta sekä käytännön ensihoitotoiminnasta vastaa Oulun yliopistollisen sairaalan ensi- hoidon vastuuyksikkö.
Lisätietoa sairaankuljetuksen lähtövalmiudesta, toiminnan tasovaatimuksista ja valvonnasta: www.ppshp.fi. Lisätietoja voit kysyä myös pelastuslaitoksen sairaankuljetusmestarilta.
ENSIVASTETOIMINTA
Ensivastetoiminnalla tarkoitetaan terveydenhuollon palvelujärjestelmässä ensim- mäisenä tilanteeseen tai onnettomuuspaikalle hälytettävissä olevaa muuta kuin terveydenhuollon yksikköä, joka kykenee aloittamaan välittömät ja välttämät- tömät ensihoitotoimet ennen sairaankuljetuksen saapumista. Ensivastetoiminta tukee mm. hätätilapotilaan hoidon käynnistymistä ja luo paremmat lähtökohdat potilaan selviytymiselle. Ensivasteyksikkö ei kuljeta potilasta eikä siten korvaa kohteeseen hälytettävää ambulanssia.
Ensivastetoiminta perustuu kunnan terveystoimen ja pelastuslaitoksen väliseen sopimukseen, jossa sovitaan mm. ensivastetoiminnan hoidollisesta tasosta sekä koulutus-, vastuu- ja kalustokysymyksistä. Ensivastetoiminnan valvonnasta vastaa terveyskeskuksen ensihoidosta vastaava lääkäri.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tuottama ensivastetoiminta
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos järjestää sopimuksiin perustuvaa ensivaste- toimintaa kymmenessä pelastustoimialueen
kunnassa. Toiminta on käynnissä Hailuodon, Haukiputaan, Iin, Kempeleen, Kuusamon, Muhoksen, Oulun, Oulunsalon, Pudasjärven ja
Taivalkosken kunnissa.
Pelastuslaitoksen ensivasteyksikköinä käytetään pääsääntöisesti ensivaste- tehtävässä tarvittavalla kalustolla ja
välineillä varustettuja sammutusautoja. Ensivastetehtävää suorittavalla henkilöstöllä on suoritettuna sairaankuljettajilta
vaadittava ammattikoulutus tai ensivastetoimintaan tarkoitettu ensivastekurssi (SPEK).
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen asemapaikat suorittivat vuonna 2007 noin 1 350 ensivastetehtävää. Vuosittainen
keskiarvo on ollut noin 800 tehtävää.
Päivitetty 2.7.2008/ TH