Esiselvitys Palke – raportti valmistui

Helmikuu 1. 2010 Satu Kaattari-Manninen, yhteisötoiminta Kommentointi on suljettu

Esiselvitys Palke – Oulun yhteisötoiminnan palvelutoiminnan konseptin kehittäminen ja sosiaalinen yrittäjyys” – projektissa selvitettiin asukastupatoiminnan tilannetta työllistämisen ja palveluntuotannon näkökulmasta.

Esiselvityksen pohjalta esitetään hankkeen toimeenpanoa. Kehittämisen kautta haetaan uuden toimintamallin käyttöönottoa työpaikkojen sekä palvelujen turvaamiseksi ja toiminnan vahvistamiseksi. Lisäksi esitetään toimenpiteitä, joilla voidaan pureutua laajemminkin työllisyyden hoitoon alueella.

Esielvitys Palke, raportti

YRITTÄJYYSINFO

Marraskuu 11. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Aika:                                   17.11.2009 klo 10.00-15.00

Koulutuspaikka:              Oulun seudun työ- ja elinkeinotoimisto,
Oulun toimipiste, Torikatu 34-40 a, neuvotteluhuone Albertti.

Informaatiotilaisuus:       Tavoitteena on antaa osallistujille perustietoa yritystoiminnan ja sen aloittamiseen liittyvistä asioista. saamansa informaation perusteella osallistujat pystyvät työstämään hankettaan eteenpäin.

Kohderyhmä:                   Yritystoiminnasta kiinnostuneet henkilöt.

Järjestäjä:                          Työ- ja elinkeinotoimisto

Sisältö:

* yrittäjyys ja yritysmuodot

* yrittäjyys ja yritysmuodot

* yritysidea ja sen työstäminen; alustava liiketoimintasuunnitelma

* kannattavuuslaskelma

* yrittäjyys ja verotus

* aloittavan yrittäjän yhteistyötahot

* yrittäjyyden riskit

Informaatiotilaisuuksien kesto on viisi oppituntia (à 45 min) sisältäen työ- ja elinkeinotoimiston (15-20 min) infon starttirahasta.

Osallistumismaksu:
Koulutus on ilmainen Tuvilta työelämään -verkostossa oleville.

Ilmoittautumiset

Ilmoittautumiset sähköpostitse juha.sirvio@ouka.fi 16.11 mennessä. Kun ilmoittaudut kurssille niin laita viestiin.

Kurssin nimi: Yrittäjyys-info 17.11
Osallistujan nimi:
Asukastupa:
Sähköposti:
Puh:

Tervetuloa koulutukseen!

MINUSTAKO YRITTÄJÄ

Marraskuu 11. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Aika: 25.11.2009 klo 08.30-15.30

Koulutuspaikka: Oulun seudun yrityspalvelukeskus, Elektroniikkatie 3, 90570 Oulu
Sisältö:

08.30-8.45 Kahvit

8.45-9.15 Ouluseutu yrityspalvelut: Liikeideasta yrityksen rekisteröintiin

09.15-10.00 TE-toimisto: Starttiraha ja yrittäjyyskoulutus

10.00-10.45 TE-keskus: TE-keskuksen palvelut yrittäjälle

10.45-11.45 Ouluseutu yrityspalvelut: Liiketoimintasunnitelma yrityksen työkaluna

11.45-12.30 Ruokailu omakustanteinen (n. 10e)

12.30-13.15 Finnveran rahoitus alkavalle yritykselle ja yrittäjälle

13.15-14.00 Tapiola: Yrittäjän pankki- ja vakuutuspalvelut

14.00-14.45 Verottaja: Eri yritysmuotojen verotus

14.45-15.30 Tilitoimisto K Ollila Oy/Adekva Oy: Taloushallinto- ja tilintarkastuspalvelut

Koulutuksen jälkeen on mahdollisuus varata aika maksuttomaan, luottamukselliseen, kahdenkeskeiseen tapaamiseen yritysneuvojiemme ja elinkeinoasiamiestemme kanssa. Arvioimme liikeideaa, avustamme laskelmien tekemisessä ja muissa yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa.

Järjestäjä: Ouluseutu Yrityspalvelut

Osallistumismaksu
Koulutus on ilmainen Tuvilta työelämään -verkostossa oleville.

Ilmoittautumiset

Ilmoittautumiset sähköpostitse juha.sirvio@ouka.fi 22.11 mennessä. Kun ilmoittaudut kurssille niin laita viestiin.

Kurssin nimi:  Minustako yrittäjä 25.11
Osallistujan nimi:
Asukastupa:
Sähköposti:
Puh:

Tervetuloa koulutukseen!

Hyvä – foorumin materiaali 29.10.2009

Marraskuu 2. 2009 Satu Kaattari-Manninen, yhteisötoiminta Kommentointi on suljettu

TEM:n Hyvä – aluefoorumin materiaali 29.10.2009  löytyy tämän linkin kautta: 

http://www.tem.fi/index.phtml?94319_m=97012&s=3144

Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys – keinoja työllisyydenhoitoon

Lokakuu 27. 2009 Satu Kaattari-Manninen, yhteisötoiminta Kommentointi on suljettu

Oulun kaupungin PALKE – hanke yhdessä Oamkin ja Centrian toteuttaman LYKKY – hankkeen kanssa järjestivät 14.10.2009 ”Yhteisötalous ja yhteiskuntavastuullinen yrittäjyys – keinoja työllisyydenhoitoon” seminaarin. Tapahtumassa oli paikalla noin 70 osallistujaa. Seminaarissa kuultiin puheenvuoroja sekä yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin näkökulmasta.

Kinnulan kunnanjohtaja Juha Urpilainen ja työsuunnittelija Olavi Tuikkanen kertoivat, miten pitkäaikaistyöttömyyden ongelmaa on ratkaistu Kinnulan kunnassa.

Toimitusjohtaja Jaana Merenmies Syfosta avasi näkökulmia yhteisötalouteen ja yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen.

Oulun näkökulmaa aiheeseen tuotiin esille sekä kaupungin että yhdistystoiminnan toimesta.

Yhteisötalouden taloudellista puolta toi esille Tuomas Leinonen. Leinosen SYTA-talousanalyysi osoittaa, että kaupungin ja yhdistyksen kumppanuustoiminta on monin tavoin kannattavaa.

Seminaarimateriaali:

Avaussanat. Tiina Huotari. Lykky-hanke.

Avaussanat. Satu Kaattari-Manninen. Palke-hanke

Kinnulan kunta

Seminaari 14.10.2009 Jaana Merenmies Syfo

Kolmannen ja julkisen sektorin kumppanuustoiminta Oulussa. Jukka Lappalainen, Meriheina Ry

Kunnan ja yhdistyksen kumppanuus – taloudellinen puoli. Tuomas Leinonen, tmi.Pro-Ces.

Kommenttipuheenvuoro – Oulun kaupunki. Timo Makitalo.

Sosiaaliset hankintakriteerit Oulussa. Juha Jalkanen.

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS 19.11

Lokakuu 26. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS

Aika        torstai 19.11.2009

Paikka         Osao, Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö
Torikatu 23, 3.krs
Koulutustila Kotipesä

Ilmoittautumiset 4.11 mennessä juha.sirvio@ouka.fi.

OHJELMA

08.30 – 11.00        Aamukahvit tarjolla
Työpaikkaohjaajan rooli ja mitä odotetaan ohjaajalta     Anne Pudas

Oppiminen ja erilaiset oppimistyylit        Anu Ronkainen
oppimistyylit ja niiden huomioinen ohjaamisessa
ammatillisen kehittymisen tukeminen

11.00 – 11.30        Arviointi ohjaamisen ja oppimisen välineenä    Jukka Vuollet

11.30 – 12.15         Lounastauko, lounas tarjotaan

12.15 – 13.30        Arviointi ohjaamisen ja oppimisen välineenä     Jukka Vuollet

13.30 – 15.30        Kehittyvä vuorovaikutus ohjaajan työvälineenä    Pirjo Haikola
•    työpaikkaohjaaja työyhteisönsä ”peilinä”
•    työpaikkaohjaajan kehittyvä työote
•    työpaikkaohjaajan ”työkalut” – harjoituksia ja vinkkejä pulma- ja arviointitilanteiden hallintaan

Kahvitauko työskentelyn lomassa

Kouluttajat:        Pirjo Haikola, Kehityspartner ky
Anu Ronkainen, OSAO/Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö
Jukka Vuollet, OSAO/Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö
Anne Pudas, OSAO/Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö

Ensiavun peruskurssi EA 1

Lokakuu 20. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Tuvilta työelämään –verkostohanke järjestää täydennyskoulutuksia asukastupien henkilökunnalle ja työnantajille. Koulutukset ovat ilmaisia verkostohankkeessa mukana olevien asukastupien henkilökunnalle ja työnantajan edustajille.

Kehittämisverkostossa ovat mukana Kaakkurin, Karjasillan, Keskusta-Heinäpään, Maikkulan, Puolivälinkankaan, Rajakylän sekä Tuiran asukastuvat. Kehittämisverkosto on avoin ja siihen voi liittyä myös ne asukastuvat jotka eivät vielä ole mukana.

Verkostossa olemme huomanneet ensiaputaitojen tärkeyden, joten järjestämmekin aiheesta EA1 kurssin.

Ajankohta ja paikka

Perjantai 27.11 ja 4.12 klo 8.30-16.30
Oakk, Kaukovainionyksikkö.

Osallistumismaksu

Koulutus on ilmainen Tuvilta työelämään -verkostossa oleville.
Kurssin hinta normaalisti 100 €/osallistuja.


Ilmoittautumiset

Ilmoittautumiset sähköpostitse juha.sirvio@ouka.fi 9.11 mennessä. Kun ilmoittaudut kurssille niin laita viestiin.
Osallistujan nimi:
Asukastupa:
Sähköposti:
Puh:

Mikäli ilmoittautumisia tulee enemmän kuin 15 niin järjestämme toisen kurssin.

Toteutustapa

Lähiopetus (luennot ja harjoitukset) 16 tuntia

Kohderyhmä

Ensiavun peruskurssia suositellaan kaikille. EA I-kurssitodistus on voimassa kolme vuotta. Kurssitodistus on pätevä kaikissa Euroopan maissa.

EA-kurssi sisältyy kotipalvelutyön oppisopimuskoulutuksessa oleville, joten heidän ei tarvitse osallistua tälle kurssille.

Tavoite

Ensiavun peruskurssi antaa perustiedot ja -taidot auttaa hätätilanteessa ja tavallisimmissa sairauskohtauksissa ja onnettomuustilanteissa.

Sisältö

Kurssisisältö:

  • Toiminta tapahtumapaikalla
  • Hätäensiapu
  • Tajuttomuus ja ensiapu
  • Elvytystapahtuma
  • Vieras esine hengitysteissä
  • Sairauskohtaukset
  • Shokki ja suuret verenvuodot
  • Haavat ja ruhjeet
  • Palovammat
  • Murtumat ja nivelvammat
  • Myrkytykset

Lisätietoja

Kouluttajana toimii Pirkko Mattila.

Kotipalvelutyön täydennyskoulutus 16-19.11.2009

Lokakuu 20. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Tuvilta työelämään -verkostohanke järjestää asukastupien kotipalvelutyöntekijöille kotipalvelutyökoulutusta.

Koulutuksen tavoitteena on kehittää kotityöpalvelutyössä olevien valmiuksia kohdata erilaisia asiakkaita, parantaa vuorovaikutustaitoja sekä oppia kotisiivousvälineiden ja puhdistusmenetelmien tehokasta hyödyntämistä.

Opiskelijamäärä max 12 henkilöä /koulutus.

koulutus III   16. – 19.11.2009                                    klo 13.00 – 16.00

Koulutuspäivän sisältö:

  • ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELU (1 päivä)
  • VAMMAISEN HENKILÖN KOHTAAMINEN JA AVUSTAMINEN (1 päivä)
  • PUHDISTUKSEN PERUSTEET ERI TILOISSA (2 päivää)
    • lisäksi etukäteistehtävät asiakaspalvelusta ja ylläpitosiivouksesta

Koulutus on ilmainen tuvilta työelämään verkostohakkeessa mukana oleville. Hinta normaalisti 150e/osallistuja. Koulutus järjestetään mikäli vähintään  6 henkilöä ilmoittautuu.

Ilmoittautumiset 29.10 mennessä juha.sirvio@ouka.fi, puh. 044-7031670

Ilmoita koulutukseen osallistuvan nimi, yhdistys, sähköpostiosoite ja puhelinnumero.

Lisätietoa koulutuksesta antaa Hannele Pesonen p. 044 703 7725, hannele.pesonen@oakk.fi


Koulutuspaikka Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy, Kotkantie 3, 90250 Oulu

Koulutus III     16– 19.11.2009     klo 13.00 – 16.00

16.11.2009 ASIAKASLÄHTÖINEN PALVELU

  • Mitä on hyvä palvelu?
  • Ketkä ovat asiakkaasi?
  • Miten kohtaan vanhukset arjessa?
  • Osaamiskartoitus asiakaspalvelusta ja työvälineiden käytöstä

17.11.2009 PUHDISTUKSEN PERUSTEET ERI TILOISSA

  • Puhdistusaineet – pintamateriaalit ja lika
  • Vedetömällä siivouksella kevennystä työhön
  • Ergonomiset työtavat
  • Kuivien ja kosteiden tilojen ylläpitopuhdistuksen työjärjestys

18.11.2009 VAMMAISEN HENKILÖN KOHTAAMINEN JA AVUSTAMINEN

  • Toimintakykyä rajoittavat sairaudet
  • Asiakkaan liikkumisen ja asioinnin avustaminen
  • Pyörätuolin käyttö, huolto ja turvallinen käsittely

19.11.2009 PUHDISTUKSEN PERUSTEET ERI TILOISSA (jatkuu)

  • Puhdistusmenetelmät – pintamateriaalit ja lika
  • Ergonomiset työtavat
  • Kuivien ja kosteiden tilojen ylläpitopuhdistuksen työjärjestys

Etukäteistehtävät asiakaspalvelusta ja ylläpitosiivouksesta.

Oppisopimuksella tulevaisuuden ammattitaitoa

Lokakuu 16. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Oppisopimuksella voi opiskella kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin. Oppisopimuskoulutus on samanarvoinen kuin ammatilliset perustutkinnot. Eri alojen koulutusvaihtoehtoja on satoja.

Asukastuvilla voi opiskella oppisopimuskoulutuksella mm. taloushallinnon-, kotipalvelutyöntekijän-, ompelijan, kiinteistönhoitajan- ja ravitsemusalan ammattitutkinnon.

Oppisopimus soveltuu sekä nuorille että aikuisille. Oppisopimus perustuu työnantajan ja vähintään 15-vuotiaan opiskelijan ja väliseen määräaikaiseen työsopimukseen, johon kuuluu ammattiin kouluttaminen työpaikalla.

Oppisopimuskoulutuksen ajalta yritys maksaa opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Oppisopimukseen liitetään henkilökohtainen opiskeluohjelma, joka laaditaan Opetushallituksen vahvistamien tutkinnon perusteiden pohjalta.

Oppisopimuskoulutuksen kesto

Oppisopimuksen kesto määräytyy tarkemmin henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Perustutkinto kestää yleensä noin 2-3 vuotta, ammattitutkinto tai erikoisammattitutkinto 1-2 vuotta ja lisä- ja täydennyskoulutukset 6 – 12 kk. Opiskelusta noin 70 – 80 prosenttia tapahtuu työpaikalla ja lähiopetuspäiviä koulussa on noin 2-3 päivää kuukaudessa.

Oppisopimuskoulutuksen aloittaminen

Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavalle alalle soveltuva työpaikka tai työllistyt oppisopimuksen alkaessa. Oppisopimuksella voit opiskella myös siinä tapauksessa, että koulutuksesi on kansaneläkelaitoksen tai vakuutusyhtiöiden ammatillista kuntoutusta.

Kuinka oppisopimuskoulutukseen haetaan?

Jos työsuhde alkaa oppisopimuskoulutuksessa
Hae itsellesi työpaikka. Keskustelkaa sitten yhdessä työnantajasi kanssa työtehtävistä, mahdollisesta koulutusalasta ja tutkinnosta. Keskustelkaa myös palkkauksesta, työajoista ja muista työsuhteen ehdoista. Kun olette sopineet koulutukseen ja työsuhteeseen liittyvistä asioista, on aika tehdä koulutusesitys, jonka tekee työnantaja.

Jos olet työtön työnhakija oppisopimustyösuhteen alkaessa
Työttömän työnhakijan palkkaavalla yrityksellä on mahdollisuus hakea palkkatukea, työttömän henkilön palkkakustannuksiin. Mahdollisuudesta palkkatuen käyttöön työsuhteessa saat ohjausta oman kotipaikkasi työvoimatoimistosta, joka myös myöntää tuen. Palkkatukipäätös tehdään ennen työsuhteen alkamista.

Jos olet jo työsuhteessa ja haluat opiskella oppisopimuskoulutuksessa
Keskustele työnantajasi kanssa työtehtävistäsi ja niihin soveltuvasta koulutuksesta. Kun olette sopineet koulutukseen ja työsuhteeseen liittyvistä asioista, on aika tehdä koulutusesitys.

Kuinka osaamisesi arvioidaan koulutuksen päättyessä?

Oppisopimuskoulutuksessa työssäoppimisen etenemistä seurataan väliarvioinneilla ja koulutuksen päättyessä osaamisestasi saat loppuarvioinnin. Työpaikalla työnantajasi ja työpaikkaohjaajasi arvioivat osaamisesi työssäoppimisen kannalta. Tietopuolisen opetuksen järjestänyt oppilaitos arvioi osaamisesi tietopuolisessa opetuksessa.

Oletko oikeutettu palkkatukeen? Oletko ollut työttömänä yli 500 päivää?
Oletko kiinnostunut työskentelemään asukastuvalla ja/tai
Oletko kiinnostunut hankkimaan itsellesi oppisopimukselle uuden ammatin?

Mikäli kiinnostuit ota rohkeasti yhteyttä. Asukastuvilla voi työskennellä ja opiskella oppisopimuskoulutuksella mm. taloushallinnon-, kotipalvelutyöntekijän-, ompelijan, kiinteistönhoitajan- ja ravitsemusalan työtehtävissä.

Juha Sirviö
Projektinvetäjä
Tuvilta työelämään –verkostohanke
Kiilakiventie 1, 6 krs.
90250 Oulu
juha.sirvio@ouka.fi
Puh. 0447031676

Miten infektiotorjunnan keinoin voidaan vastata tämän päivän infektiohaasteisiin? -koulutus

Lokakuu 8. 2009 Juha Sirviö Kommentointi on suljettu

Tuvilta työelämään -verkostohanke järjestää asukastupahenkilökunnalle suunnatun infektiotorjuntakoulutuksen.

Ajankohta

28.10.2009 12-15.00 tai 15.30-18.30

Koulutuksen kesto on 3 h.

Kohderyhmä

Kotipalvelun, laitoshuollon, puhtausalan esimiehet ja työntekijät.

Koulutuksen sisältö

  • Infektiotorjunnan uhat ja haasteet
  • Infektiotorjunnan merkitys
  • Hyvät infektioiden torjuntatavat
  • Käsihygienia
  • Infektioannoksen vähentäminen puhdistuksen ja desinfektion keinoin
  • Elintarvikehygienian top ten

Kouluttajana: Leena Tiittanen, Bener Health & Science Academy

Osallistumismaksu

Koulutus on ilmainen Tuvilta työelämään -verkostossa oleville. Koulutus sisältää materiaalit ja kahvit. Koulutuksen hinta normaalisti 40 €/hlö.

Ilmoittautumiset

Ilmoittautumiset mahdollisimman pian (Viimeistään 21.10.) osoitteeseen juha.sirvio(at)ouka.fi.

Kun ilmoittaudut kurssille niin laita viestiin.
Osallistujan nimi:
Asukastupa:
Sähköposti:
Puh:

Ryhmä:
28.10.2009 klo 12-15.00
tai
28.10 klo 15.30-18.30

Mahdollinen osallistumisen peruutus tulee ilmoittaa viimeistään 20.10 osoitteeseen juha.sirvio(at)ouka.fi.

Lisätietoja
Kirsi Hemmilä, puhelin 044 703 7737 tai sähköposti muodossa etunimi.sukunimi@oakk.fi.