Tuvilta työelämään -verkostohanke on käynnistynyt Pohjois-Pohjanmaan TE -keskuksen työllissyyspoliittisella avustuksella 3.11.2008 ja se on osa Oulun kaupungin yhteisötoiminnan kehittämistä.
Tällä hetkellä kehittämisverkostossa ovat mukana Kaakkurin, Karjasillan, Keskusta-Heinäpään, Maikkulan, Puolivälinkankaan, Rajakylän sekä Tuiran asukastuvat. Hanketta hallinnoi Maikkula-Iinatti asukasyhdistys ry.
Verkosto on avoin joten myös muut asukastuvat voivat liittyä siihen, vaikka hanke onkin jo käynnissä. Hankkeen toimintaa kehitetään yhteistyössä mm. työvoimapalveluiden, koulutusyhteistyökumppaneiden, eri työllistymisprojektien ja Oulun kaupungin keskushallinnon yhteisötoiminnan kanssa.
Hankkeen päätavoitteina on:
- edistää vaikeasti työllistyvien työllistymistä välityömarkkinoille (mm. asukastuville)
- edistää työllistettävien työllistymisvalmiuksia avoimille työmarkkinoille
- kehittää asukasyhdistysten työnantajavalmiuksia
- kehittää Oulun alueella toimivan asukastupaverkoston yhteistoimintaa
Projektin kohderyhmät:
- vaikeasti työllistyvät henkilöt, kuten vajaakuntoiset, pitkäaikaistyöttömät ja maahanmuuttajat
- Oulun asukasyhdistykset
- Oulun asukastupaverkosto
Projektissa suunnitellaan ja toteutetaan koulutuksia sekä työnantajille että työllistettäville. Jokaiselle hankkeen toiminnan piiriin tulevalle työllistettävälle henkilölle räätälöidään tarvelähtöisesti henkilökohtainen opinto/työllistymissuunnitelma. Tavoitteena on erityisesti tukea oppisopimuspohjaisten työsuhteiden muodostumista, sekä järjestää erityyppisiä täydennyskoulutuksia (EA, hygieniapassit, kotipalvelutyön koulutus jne.) työllistymisvalmiuksien parantamiseksi. Nämä koulutukset ja kurssit ovat ilmaisia hankkeen piirissä oleville tuville.
Tavoitteena on kestävien työsuhteiden luominen. Hankkeessa tehdään yhteistyötä yritysten kanssa ja tuetaan työllistymispolkujen syntymistä avoimille työmarkkinoille niin julkiselle, yksityiselle kuin kolmannelle sektorille.
Hankkeessa selvitetään asukastupaverkoston yhteistoiminnan kehittämismahdollisuuksia, tavoitellaan yhdistysten työnantajavalmiuksien tukemista, sekä myös mallinnetaan ja kokeillaan asukastupien välistä varahenkilöjärjestelmää.
Yhteystiedot:
Juha Sirviö
Projektinvetäjä
p. 044- 703 1670
juha.sirvio@ouka.fi
Kiilakiventie 1, 6.krs. Huone 668.
90250 OULU